Aamu- ja itapäivätoimintaan osallistuvan kuljetusoppilaan koulukuljetus

Koulun aamu- ja iltapäivätoimintaan osallistuva oppilas ei kuulu oppilaskuljetuksen piiriin.

Huoltaja järjestää ja kustantaa kuljetuksen, mikäli oppilas tulee aamulla aamupäivätoimintaan ja/tai jää pois oppituntiensa jälkeen järjestetystä kuljetuksesta kotiin osallistuakseen iltapäivätoimintaan. Kuitenkin aamu- ja/tai iltapäivätoimintaan osallistuva oppilas, jolla on perusopetuslain mukainen oikeus koulumatkaetuun tai oppilas, jolle on myönnetty harkinnanvarainen kuljetus, voi kulkea korvauksetta jo olemassa olevilla kuljetusreiteillä aamulla kouluun ja iltapäivällä kotiin.

Jos oppilaalla on linja-autokortti aamuksi/ iltapäiväksi, hän voi kulkea kortilla linja-autossa mikäli sopiva linja-autovuoro on olemassa. 

Kuljetukset järjestetään lähtökohtaisesti lukujärjestysten mukaan, joten erillistä kuljetusta aamu- ja/tai iltapäivätoimintaan osallistuville oppilaille ei järjestetä. Tämä koskee myös jatkokuljetuksia.